keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Lepran kautta Stadiin, vaikka jönnit kanjonissa.

Kun lantulta haisevat resuiset ituhippipunkkaritytöt (vittu miten pitkä sana) olivat paiskattu katuun, siirryimme kapyyseihimme Omenahotellin imuun. Yölliset mittelöt kahden huoneen välillä sisältivät itämaisia harjoitteita ja mallasjuomien raskasta väärinkäyttöä. Noin kello 5.77 perjantai-aamuna kävimme sammumaan kuka missäkin kohtaa lattiaa. jossain kohtaa koomaa heräsin siihen että vieressäni makaillut herrasmies laski sänkyyn ammoniakilta haisevaa nestettä, myöskin peittoni sai kuorrutuksen tuota keltaista kultaa.



Jo oli nukuttu melkein kolme tuntia, kun olikin aika ryhtyä oksentamaan. Näiden riittien jälkeen se olikin sitten fyrkat karvaranteelle ja nokka kohti Pispalan haulitornia, kamat autoon, ja johtotähden nokka kohti uusia vastoinkäymisiä eli Lepraan (LPR) vei tiemme. Aamun sinetöi Tampereen kaupungin pysäköinninvalvonnan jättämä bonus tuulilasiimme, sakot saatana, fyrkkaa nimittäin on!



Matka Lappeenrantaan sujui leppoisasti nuuhkien kanssamatkustajien kakkapartikkeleita nenään ja ruskeaa viljajuomaa imuroiden. Lukuisat vedenheitto-tauot ja hauskat visailut mm. "tuliko pierun mukana kakkaa kalsareihin" pitivät jännittyneen tunnelman yllä Lucky Monkeyssiin saakka.

Kyllä kannatti taas odottaa Lucky Monkeyssin cateringia ja bäkkäriä, se on nimittäin suomen kärkikastia. Ja ne juomat, ai että!

Keikkahan oli jälleen silkkaa soittotaidon ja etulinjan muusikoiden ilotulitusta, tulihan naiset jälleen juttelemaan Lutiferille keikan jälkeen. Toisaalta, mies jolla on nappiverkkarit, puukengät ja hihaton t-paita, varmasti sinäkin antaisit hänelle? Antaisithan?

Nopeat naukut hirvilimpparia vielä ennen kotimatkaa olivat muutamalle rautaiselle miehistömme jäsenelle viimeinen naula arkkuun.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Ryyni-Kata ja Johtotähden sivuovi


'Reaaliaikainen kiertueblogi'. Kukakohan helvetti sellaistakin on mennyt lupaamaan??
Tampereella naulattiin torstaina Vastavirralla lähinnä päihdehuollosta ja avovankilasta saapuneille yleisön edustajille ja latti-laminaattina toimi oksennus. Muuten lämminhenkinen venue oli mitä parahin paikka aloittaa kehon tuhoaminen ja Mini-kiertue Virolaisten kanssa.


Vastavirralta jatkoimme viiden tähden hotelliimme, ja kiimaiset fanit vaativat kyydit.

Hotellilla palaveri jatkui niille tunneille saakka jolloin sinä lähdet töihin.Lisää 'reaaliaikaista kiertue päiväkirjaa luvassa 'pikaisesti'.